torstai 29. huhtikuuta 2010

Lummenne

Meillä oli tänään koulusta Lumenen yritysvierailu johon mentiin katsomaan millaista duunia on henkilöstöhallinto. Kauklahteen siis keskelle ei mitään. Luento alkoi makoisilla tarjoiluilla ja jatkui sitten niillä henkilöstöhallintoasioilla. Luennon lopuksi tuli vastaan sämpylääkin isompi yllätys, saimme mukaamme promopussin.


Lumenen nimi tulee muuten Lummenne järvestä. Jänskä.


Pussista paljastui Heleyttävä päivävoide (Vitamin C+), Excellength mascara, Wild rose lip gloss ja Cutrinin shamppoon ja hoitoaineen näytteet. Cutrin on nykyään ainoa tuote jota valmistetaan Lumenen ohella, muut on myyty pois.


Mutta mitä kummaa, mikäs tuo isompi pussi on. o.O?


Saatiin lisäksi meidän VISITOR lätkällä -25% tehtaanmyymälästä. Ei siinä sitten mitään, mukaan tuli käsirasvaa, hiusnaamio, 6 kynsilakkaa (entiset oli kuivuneet :D), kaksi huulikiiltoa ja kauhea kasa ilmaisnäytteitä.

Niin ja siis, minähän en oikeastaan käytä meikkiä enkä siis ihan tiedä mitä teen kolmella huulikiillolla. Ripsiväri on ihan hyödyllinen kun edelliset on kanssa kuivuneet ja ripsaria tulee käytettyä aina joskus. Mutta tuo kosteusvoide on ehdotonta parhautta! Koulussa on välillä jopa kivaa. ;)

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Uusi sirompi Geisha on sirompi myös kukkarollesi!



44g -> 37g ja hintaa saman verran. Joku tässä nyt vetää välistä ja pahasti.

NipsNaps

Olen jo pitkään katsellut lyhyitä shortseja. En ole kuitenkaan löytänyt sillaisia mitkä olisivat olleet mieleeni. Niimpä suuntasin nokkani kirppikselle josta ostin semihirveää kangasta olevat housut. Housuista tuli tuolla kangasmäärällä mieleen golffaus. Huomatkaa kankaan lisäksi myös semihirveä ulkomuoto ja kummallinen karvakasa taustalla.


Housuista lähti reippaasti lahjetta. Sen jälkeen tein tuplakäännökset lahkeisiin. Kääntäminen oli hieman hankalaa koska lahkeet kapenevat alaspäin mentäessä joten käännös veti lahjetta suppuun. Tämän takia kiinnitin käännöksen vain sivuista. Jalassa tuota ei kuitenkaan huomaa koska ovat sen verran kireät.


Tuloksena oli jotain niin lyhyttä että en varmaan kehtaa liikkua näissä ulkona ilman legginssejä. Tämä kyseinenkään kuva ei ole ehkä se edustavin minusta tai housuista, mutta eiköhän tuo pituus siitä näy. :D

Kaipasin myös jotain lisää tuohon käännökseen. Niimpä tein tuonne sivulle pientä yksityiskohtaa sauman peitoksi. Lenksun nappi olisi voinut olla hivenen alempana mutta hyvältä tuo mielestäni tuossakin näyttää.


Olen muuten aivan innoissani tuosta paidasta. Löysin sen Seppälän Outletista maanantaina hintaan 1e! Nyt löytyy meitsinkin vaatekaapista jotain pikkasen siistimpää. :P


Ja musta toi taustalla näkyvä kissanhiekka on upea asia. Se ei kulkeudu kissan tassujen mukana, voitteko käsittää miten hieno keksintö! Jos se siis toimisi.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Tutti Frutti Love

Olen varsin tykästynyt Fazerin Tutti Frutti sarjaan, jopa se täytesuklaa on nomnom. No tänään sitten töissä tuli tuoteuutuuksia kuormassa ja bongasin sieltä TF uutuuden! ^-^


Makuina Tutti Frutti, Ananas, Mansikka ja Omena.


Makeisten sisällä on siis jugurtintapaista mönjää.


Voi nomnomnom.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Lanka-addiktio

Teki tuossa joku päivä alkaa tekemään jotain käsityötä ja kaivoin kaapista esiin virkkuukoukun ja lankarullan. En ole mitenkään kaksinen virkkaaja mutta pylväät onnistuu paremmin kuin hyvin. :P Tein pienen kesäkassin päiville, jolloin päällä on jotain taskutonta ja mukaan pitäisi saada bussikortti ja kännykkä.


Hihnan kanssa ehkä innostuin vähän turhan paljon ja se vähän venähti. Kehitin siihen kuitenkin hienon perhoshiuspinnilyhennyssysteemin mikäli se roikkuu mielestäni liian alhaalla.


Mietin että olisin ommellut pussukkaan sulkusysteemiksi nappeja. Töissä oli kuitenkin saatavilla jämäsuklaamunia välipalaksi, suklaamunasta paljastui hieno sydämenmuotoinen hiuspinni joka sopii laukunsulkijaksi enemmän kuin hyvin. :3


Kävi vielä sillainen juttu tuossa kokoamisvaiheessa että loppui lanka. Olen laittanut sivut yhteen puolipylväillä ja vain toiselle puolelle riitti punaista lankaa. Toinen puoli tuli sitten koottua valkoisella langalla.

Jätskikesää odotellessa. å____å

Hiljaiseloa

Aika vaan kuluu eikä oikeastaan mitään tule tehtyä. Yksi päivä kuitenkin räjähdin korviksia etsiessäni. Korvislaatikosta ei löytynyt yhtään mitään. Eikun välineet käteen ja korviksia järjestelemään.


Ja mitä siitä sitten syntyi.


Seinälle pari "taulua".



Toisessa on koukulliset korvikset.


Ja toisessa nuo toisenlaiset.

Koristeluihin en jaksanut panostaa turhan paljoa. Toiseen lätkäsin sydäntarroja ja toiseen yhden kukkasen. Toiseen jäi vielä pinta-alaa uusille korviksille. Koukullisia ei näemmä voi enää ostaa kun ei mahdu. :D

Niin ja kamerasta loppuu taas patterit. c__c