tiistai 23. helmikuuta 2010

Ostoslista

Mulla on joku maailman pisin ostoslista pelien osalta ja veisi ikuisuuden postata ne kaikki pelit tänne. Lisäksi keksin päivittäin uusia pelejä joita voisi kanssa ehkä joskus hankkia. Mutta pari peliä on aivan must ja ne tulee nyt sitten tässä. :)

Mass Effect 2 (Ja ehdottomasti se Collectors Edition)


Ensimmäinen osa oli upea, peli joka sai minut pitkästä aikaa nauliintumaan moneksi tunniksi konsolin ääreen. Se oli silloin tunne, jota olin kaivannut jo pidemmän aikaa, se oli se, joka sai minut takaisin kiskaistua pelimaailman pariin. Tähän uuteen osaan liittyen en ole oikeastaan paljoa lueskellut juttuja, sen verran tiedän että ensimmäisessä osassa tehdyt valinnat voi siirtää toiseen osaan ja ne vaikuttavat sitten siinä, kuolleet hahmot ovat kuolleita, yms. Kaveri joka pelasi kolmessa päivässä yli 50 tuntia oli sitä mieltä että peli on aivan loistava joskin hahmot jäävät hivenen ontoiksi. Olen kuitenkin niin pihi etten halua tällä hetkellä laittaa 75 euroa yhteen peliin mutta kyseisen laatikon haluan silti itselleni kotiuttaa.


Final Fantasy XIII (Ja tästäkin se CE)


Ehdoton lempparipelisarjani vuosien varrelta. Viimeisistä osista vaan ei oikein ole uskaltanut innostua. X oli aivan loistava mutta XII toi ongelman, peliä oli muutettu aivan liikaa ja jotenkin se juonen kiinnostavuuskin oli kadonnut. Pelinä se oli ihan hyvä, mutta että Final Fantasy? Kolmentoista juoni puolestaan tuntuu vähän enemmän lupaavalta ja se, mitä olen siitä nähnyt, on tuonut mieleen VII Advent Childrenin. Ehdoton hankinta, mutta että tästäkin se 70e. Ei kiitos, ei vielä.


Spyro 2 Gateway to Glimmer


Spyro, suuri rakkauteni (sorry King Mickey :C). Sain ps1:sen joskus ala-asteella ja ensimmäinen pelini siihen oli spyro 3. Spyron ensimmäisen seikkailun ostin hyvin pian perään ja toinenkin osa minulla oli kopiona. Enää ei minulla ole tuota ensimmäistä rakasta konsolia joten tämä toinenkaan osa ei toimi. Mutta oikeasti, tämän kohdalla minun pitää lopettaa pihistely juuri näillä hetkillä ja hankkia tämä..ainakin heti kun sen saa 20e sopuhintaan, 30e on sentään jo liikaa.


Muuta hankittavaa (mm. ei tässä tosiaan kaikki :D)







Pelioppaisiin en tässä postauksessa edes puutu. Pitäisiköhän tästä keräilyvimmasta päästä eroon. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti