maanantai 1. helmikuuta 2010

Secret files of my life

Olen saanut tänään uskomattoman paljon aikaan. Kävin toteamassa lääkärissä että minulla ei ole poskiontelotulehdusta, harmi vaan että se todettiin punktiolla. Söin nenäkipu-itsesäälissä kiemurrellessani pussin pullaa ja karkkia. Pääsin Secret Files Tunguskan läpi. Kirjoitin tutketiivistelmän. Sekä kävin lenkillä. Mutta niistä se oleellisin, eli Tunguska.


Secret Files: Tunguska.

Hmm, mistäs sitä taas alottaisi, sanottakoon että takakansi on ehkä hieman harhaanjohtava, ihan niin intensiivistä seikkailua peli ei tarjoa kun kansi antaa olettaa. Mutta ihan hyvä point-and-click peli on kyseessä.

Pelin juoni on keskinkertainen. Pelin päähenkilön, Ninan, isä katoaa ja Nina lähtee etsimään tätä isänsä työkaverin Maxin avustuksella. Selviää että katoamisella on jotain tekemistä Ninan isän Tunguskan tutkimusretkien kanssa. Pelin ohjekirja selittää aika hyvin mitä tapahtui Tunguskassa vuonna 1908, mutta itsehän piti vielä kyseinen tapahtuma googlata. Tiivistettynä: keskellä siperiaa, harvaan asutulla seudulla tapahtui outo valoilmiö josta seurauksena oli raju metsäpalo sekä paineaalto. Ihmisuhreilta säästyttiin suurimmaksi osaksi mutta poroja paloi tuhkaksi. :( Räjähdyksen aiheuttajasta on kiistelty, jotkut esittävät syyksi meteoriittia mutta meteoriitin maahantörmäyksestä olisi jäänyt kraateri, muita teorioita ovat mm. metaaniräjähdys tai UFO. Peli esittää oman näkemyksensä asiaan mutta sen saa jokainen ottaa selville itse. ;) Reissukohteina pelissä nähdään Saksa, Venäjä, Irlanti, Kuuba ja Himalaja.

Jos aiemmin sanoin että pelin takakansi on harhaanjohtava, niin sitä on myös etukansi.


Itselle tulee ainakin kannesta enemmän mieleen kauhunsekainen peli kuin toimintapeli, mikäli nyt kumpaakaan voi sanoa p-a-c pelistä.

Point and click pelejä ei ole tullut pelattua aiemmin kun netin syävereissä minipeleinä niimpä tässä pelissä jossa minulla meni joku 7h sai käyttää aivoja oikein kunnolla. Basic idea on että Nina tai Max kerää mukaansa kaikki mukaanlähtevät esineet. Esineitä pitää yhdistellä toisiinsa ja niiden avulla pitää tehdä ympäristölle jotain. Osa kohdista on hyvin selviä mutta osaa ei tajua kuin vasta pienten vihjeiden avulla mitä esineistä saa. Osaa en millään tajunnut jolloin tulin vain näpytelleeksi esineitä keskenään tms. osan tajusi kyllä sitten kun ne tapahtui mutta osa jäi vieläkin hämärän peittoon. Paras tajuamani tapahtumasarja oli: anna kissalle tonnikalapitsa, kiinnitä sillä aikaa kissaan kännykkä kaksipuolisella teipillä, laita kissan pitsaan suolaa jotta se juoksee sisälle taloon juomaan ja saat nauhotettua osan puhelusta jota äijä puhuu pihalla, soita sen jälkeen kännykkääsi jotta kissa juoksee paniikissa pihalle. Ainakin huumoria tästä pelistä löytyi näiden sarjojen avulla sekä Ninan ja Maxin pienten huomautusten avulla.

Mistä sitten jäi paha maku? Toivoin hieman erilaista juonta, reissaaminen Kuubaan oli minulle hieman liikaa ja kun Antarktiksella vai missä lie laittoi Nina talvivaatteet päällensä oli viimeinenkin Lara Croft efekti käytetty. Onneksi pelityyli oli aivan erilainen ja aseita ei Ninalla ja Maxilla ollut missään välissä, se olisi ollut jo liikaa. Lisäksi olisin ehkä kuitenkin kaivannut peliin vähän enemmän lisäpituutta. =/

Loppuvideo antoi kuitenkin olettaa että peliin olisi mahdollisesti tulossa jatkoa. Niimpä äkkiä nettiin katsomaan ja kyllä, pelille on jatko-osa. Mikäli senkin saa kympillä niin ehdottomasti minulle se koska ensimmäinen osa ei ollut ollenkaan huono kympin peliksi. Grafiikaltansahan tämä oli todella hyvä DS peliksi mutta en usko että tämä edes muilla alustoilla toimii niin hyvin koska niille kaipaa jotain parempaa. Loppuun vielä muutama kuva kyseisestä pelistä (en tiedä onko kyseessä DS, Wii vai PC kuvia =/).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti